sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Pertin uudenvuoden blackface

Tosiasiallisestihan MC Tsuhnan presidentti Pertti on aivan perinteinen suomalainen vaaleasta puumateriaalista veistetty mainio pölkkypää. Nykyinen tummahko sävy johtuu petsilakasta joka sinänsä antaa valheellista kansainvälisyyden tuntua. On selvää, että Perttikin syyllistyy hirvittävään blackface-perinteeseen niin kuin tiernapojatkin. Vain Paleface on sallittu face.


Tiedostavaa ja oikeaoppista perttiblackface-triggeröitymistä odotellessa MC Tsuhna toivottaa hyvää ja tsuhnamaista vuotta 2018. 

lauantai 23. joulukuuta 2017

Tsuhnamaista joulua 2017

Hyvää ja rauhallista joulua.


Ja pidetään tsuhnamainen liekki kirkkaana myös seuraavana vuonna.

Tsuhna Forever! - Forever Tsuhna!

lauantai 9. joulukuuta 2017

612

Luonnollisesti 612-kulkueeseen osallistui myös MC Tsuhnan jäseniä.


Marssijoitten lisäksi mukana oli turvallisuudesta vastaamassa koiraksi naamioitunut alpakka.


Runebergin- ja Sandelsinkadun kulmassa kulkuetta seurasi muutama Värisokeat Hahmotushäiriöiset ry:n jäsen joka kyseli että keitä te ootte te nuoret poijaat kun me ei tunneta teitä. Heihin suhtauduttiin suurella ymmärryksellä.


Lisäksi Pohjoisen Hesperiankadun ja Runeberginkadun  kulmassa oli joitain katukoomikoita jotka pitivät performanssia huutaen ”alpakoita ja pupuja, ei natseja”. Kulkueeseen osallistujat osoittivat suosiotaan. Onnistunut tahaton komiikka on taitolaji. Jostain kerrostalon ikkunasta kuului kertaalleen buuausta.

Valtaosa osallistujista oli pariskuntia, lapsiperheitä, eläkeläisiä ja nuoria miehiä. Osaa jännitti mahdollinen julkisuus ja valtaosaa suututti median antama leima. Kyse oli kuitenkin aivan tavallisista isänmaallisista ihmisistä joitten isänmaallisuus tulkittiin joksikin aivan muuksi.


Sankarihaudalle syttyi tietenkin myös MC Tsuhnan kynttilä.


Median mukaan 612-marssin jäynäksi suunniteltu alpakkatapahtuma oli ehdottomasti illan suosituin. Seuraavasta kuvaparista lukija voi itse muodostaa johtopäätöksensä:



Tietysti on niin, että ns. litkivän journalismin edustajat näkevät asiat usein kahtena tai neljänä ja oikein hyvissä fiiliksissä jopa kahdeksana.


MC Tsuhna - itsenäisen Suomen puolesta.